Tarinaa AS:n Nez-viikonlopusta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AUTOSUUNNISTUKSEN SUPERVIIKONLOPPU 15.-16.10.2021

Autosuunnistuksen superviikonloppu ajettiin 15.-16.10 Lopen ja Lohjan ympäristöissä.

15.10.2021 XXV Suntin Suunnistus: kansallinen C, MA/ CUP/NEZ, Loppi.

Kisaurakka aloitettiin perjantai iltana Lopella ja kun ensimmäinen kilpailijapari starttasi alkuillasta Klo: 17.30 oli selvää, että kaikki luokat pääsisivät ajamaan myös pimeässä. Oman syksyisen lisän kilpailuun toi myös vesisade, joka oli ajoittain runsasta.

Kilpailureitti kulki osin vanhoja tuttuja paikkoja pitkin Loppi- Riihimäki akselilla, mutta uusiakin alueita oli mukaan saatu mukavasti. Kisan edetessä jo varhaisessa vaiheessa, oli osa reitistä pehmennyt muutamilta kohdilta siihen kuntoon, ettei kiinnijäämisiltäkään vältytty. Apua oli tarjolla niille, jotka olivat kiinni jääneet ja pehmeät kohdat päästiin lopulta kiertämään.Kisan edetessä kisajärjestäjä reagoi tilanteeseen ajattamalla NEZ- ja CUP-luokat ohi pahimmin pehmenneiden kohtien ja maaliin päästiin vielä perjantain puolella.

TAUK oli Lopella hyvin edustettuna, kolme kilpailijaparia ja yksi kartturi lähti matkaan seuraa edustamaan.Mikä parasta, mukaan saatiin uusi kilpailijapari kansallisella tasolla, kun Anita Paloposki ja Susanna Paloposki lähtivät matkaan C-luokassa. Naisten kisa päättyi kuitenkin harmittavasti keskeytykseen.

C-luokan toinen pari, Janne Raitala ja Aki Raitala, sijoittuivat luokassaan viidenneksi.

MA-luokassa TAUK:n pari Markku Innala ja Heikki Komeri suunnistivat yhdeksänneksi.

CUP:ssa TAUK:n Jukka Paloposki kuljettajanaan VaToSUA:n Heikki Lehtonen toivat Mitsubishin maaliin seitsemäntenä.

16.10.2021 UFAK lenkki:kansallinen C, B/ SM/ NEZ, Lohja.

Lauantai valkeni kuulaan aurinkoisena ja syksy näytti parhaita puoliaan. Kelien puolesta siis mitä parhain päivä autosuunnistukselle.

Kisaa ajettiin Lohjan, Raaseporin ja Vihdin alueilla. Ensimmäiset kilpailijat lähtivät matkaan jo klo: 15.24 auringon paistaessa.

Lauantain reitti kulki perjantaisen tapaan perinteisissä suunnistusmaastoissa, hiekkakuopilla, metsäteillä, teollisuusalueilla jne. Jos ja kun samoissa maastoissa on aiemmin ajettu, on siitä varmasti jo aikaa vierähtänyt.

C-luokka pääsi maaliin illan hämärtyessä, mutta muilla luokilla oli edessä kisaamista vielä pimeässä.

Myös lauantain kisassa oli TAUK: lla vahva edustus. C:ssä perjantain tapaan kisasivat parit Anita Paloposki- Susanna Paloposki ja Janne Raitala- Aki Raitala.

C-luokassa perjantain kisassa hännille jäänyt pari Janne Raitala- Aki Raitala pääsivät yllättämään ja ottivat luokkavoiton. Voitto oli parin ensimmäinen kansallisella tasolla ja sitä metsästäessä olikin jo muutama vuosi kisoja ajettu. Anita Paloposki- Susanna Paloposki petrasivat niin ikään edellisestä ja sijoittuivat luokassamainiosti seitsemänneksi.

B-luokassa seuralla oli edustusta sekä kuskin, että kartturin paikalla. TAUK:n Teemu Stenberg oli Jani Mildin kuskina ja Jukka Paloposki luki Heikki Lehtoselle karttaa, perjantain tavoin.

Jukka Paloposki- Heikki Lehtonen sijoittuivat kisassa hienosti viidenneksi ja Teemu Stenberg – Jani Mild päätyivät sijalle 12.

kirjoittanut Janne Raitala